Säännönmukaisuus

No niin, aloitan muutokseni osien selittämisen ja esitän syitä, joiden vuoksi pidän niitä tavoittelemisen arvoisena. Ensimmäisenä säännönmukaisuus.

Minulla on taipumusta impulsiivisuuteen, tosin ainakin omasta mielestäni lähinnä tervetulleella ja miellyttävällä tavalla. Impulssit eivät haittaa elämäni isoja linjoja ja niiden suuntaa, vaan vain hieman keventävät sitä ja antavat väriä, jos ylipäätään mitään. Aion siis jatkossakin suhtautua elämään sikäli keveästi, että harvaa asiaa kannattaa tarkastella tai tehdä otsa rypyssä. Mahdollisuuksiin kannattaa tarttua ja vaistojaan seurata. Mutta suurimmaksi osaksi elämä on ihan jotain muuta; sen isojen linjojen säännöllistäminen tuo turvallisuutta.

• tavoittelen arkipäivään rutiineja ja säännöllisyyttä - annan myös impulsiivisuudelle tilaa
• siirryn säännöllisiin nukkuma-aikoihin - sänkyyn kymmeneen mennessä, nukkumaan yhteentoista mennessä
• herään silloin kun herätyskello soi - en torkuta
• herään joka päivä aamukahdeksaan mennessä

Lapset, joiden elämässä ei ole riittävästi rutiineja ja säännöllisyyttä ja jotka eivät nuku riittävästi, tuntevat olonsa turvattomiksi ja ilmentävät käytöshäiriöitä. Säännöllisyyden perustarve ei muutu aikuisuudessa; aikuiset, jotka eivät nuku tarpeeksi, kärsivät monenlaisista kognitiivisista ongelmista ja päiväväsymyksestä. Ja mitä puolille päivin nukkuminen tai jokailtainen valvominen oikeastaan antavat? Hetkellisen tyydytyksen kylkeä nautinnollisesti käännettäessä, kyllä, mutta yhtälailla - tai oikeastaan paljon enemmän - kiirettä, myöhästymisiä, turhaa sängyssä pyöriskelyä illan koittaessa ja hankalan kierteen, joiden arvoista kyljen kääntäminen ei ole millään tavoin mitattuna.

Minun unirytmini on ollut sekaisin kymmenen vuotta - siitä asti, kun varhaisteininä huomasin huoneessani olleen television mahdollisuudet yöajan salaisena viihdykkeenä. Nykyään nukahtelen usein iltapäivisin television eteen sillä seurauksella, etten saa illalla unta ajoissa, joten olen seuraavana päivänä taas väsynyt ja nukahdan, koska joudun joka tapauksessa heräämään aamulla aikaisin. Joskus en herääkään, vaan voin nukkua jopa iltapäivään - niin vastenmielinen laiskuuden ja saamattomuuden osoitus, että halveksin itseäni, jos niin käy. Se on sitä paitsi niitä asioita, joita mielestäni on oikeasti syytä hävetä.

Torkuttaminen aamuisin nuuduttaa. On parempi nousta heti kuin nipistää vielä pari minuuttia turhaa yrittämisunta, joka ainoastaan suututtaa. Ihan todella: torkutustoiminto on maailma turhimpia. Ja yksi minun tällä hetkellä vilkkaimmin käyttämistäni.

Totta kai lipeämisiä nukkumaanmenoajasta on syytä sallia esimerkiksi ajoittaisen iltayön huvittelun ja juhlimisen takia, mutta vaikka ilta venähtäisikin, aamulla täytyy nousta ajoissa, jotta seuraavana iltana jaksaa taas nukkua oikeaan aikaan. Monta vuotta uni-valverytmin häiriöstä kärsineenä minusta tuntuu ylelliseltä, jos olen väsynyt normaaliin nukkumaanmenoaikaan kymmeneltä tai yhdeltätoista. Kun välillä kykenen ylläpitämään säännöllistä unirytmiä hieman pidempään, todellakin tunnen toimintakykyni kasvavan ja jaksamiseni lisääntyvän.

Ihannoin ajatusta nousemisesta kesäauringon kanssa (tai talvisin sen aikaan) joogaamaan ja meditoimaan ennen uuden päivän aloittamista täynnä energiaa ja virkeyttä. En ole ikinä tehnyt niin, mutta niinä aamuina kun muusta syystä herään aikaisin ja ryhdyn toimeen, saatan joskus yhdeksän tai kymmenen aikaan jo paljon aikaan saaneena katsoa kelloa epäuskoisena ajatellen, että olisin saattanut haaskata aamun nukkumalla siihen asti. Tunne on upea. Vuorokaudessa on sittenkin 28 tuntia.

"Early to bed and early to rise makes a man healthy, wealthy and wise."