Rauhallista

Tämä on niitä päiviä. (Niitä hyviä, tietty.) Heräsin aamulla ajoissa, tänä vuonna ensimmäisen kerran aikeideni mukaisesti ennen kahdeksaa, siivoamaan ja pesemään pyykkiä. Myönnettäköön sen olleen vaikeaa, mutta minä tein sen silti - en tosin torkuttamatta. Yhteen mennessä kotini kiilteli ja tuoksuikin jo puhtauttaan, minkä lisäksi olin pessyt ja kuivattanut kolme koneellista pyykkiä. Puunasin rauhalliseen tahtiin, kiirehtimättä ja pelkästään kulloiseenkin askareeseeni keskittyen; en kuunnellut edes musiikkia, vaikka tavallisesti haen siivotessani seuraa Robbiesta, Jamesista tai ylipäätään jostakin muusta kuin mopinvarresta. Hiljaisuuden harjoitteleminen on hyväksi, sillä olen tottunut pitämään oikeastaan jatkuvasti joko television tai radion päällä, mikä vie väistämättä huomioni osittain siitä jostakin muusta, mitä teen taustahälyä samalla puolittain seuraten. Tuntuu paremmalta - ja uskoakseni myös on parempi - siivota siivoamiseen keskittyen kuin välttää aktiivisesti käynnissä olevan askareensa miettimistä yrittäen keskittyä johonkin muuhun.

Suuresti vähentynyt television katselu tuntuu jo nyt joltakin. Kun olen tottunut könyämään kaikki kolme kaukosäädintäni - televisio, kotiteatteri, digiboksi - läpi aikalailla vain tavan vuoksi heti herättyäni aamuisin ja heti kotiin palattuani iltapäivisin, nyt käynnistän television vain silloin, kun aion todella katsoa jotakin tai lukea uutisia teksti-tv:ltä. Parissa päivässä uudenlainen rauha tuntuu asettuneen kotiini sekä kouriintuntuvalla tavalla hiljaisuutena että tietynlaisena henkisenä aistimuksena. Lisäksi minulle vieras tapa tarttua kirjaan keskellä päivää kaukosäätimien sijasta on osoittautunut suorastaan nautinnolliseksi. Siinä missä televisio on passivoiva ja paljolti tyhmentävä laite, itse lukeminen vaatii aidon huomion ja ajaa oivaltamaan itse. Ei sillä, etten olisi tajunnut tuota jo paljon aiemmin; en aivan käsitä, miksi television eteen asettumisen laiska helppous on ajanut kirjojen avaaman maailman edelle.